keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kokemuksia Terapiasta

Syy miksi minun on vaikeaa panostaa suuria summia lainarahaa terapiaan on minun aikaisemmissa terapia kokemuksissa.

2005 - 2010 kävin terapiassa ja käytin siihen tuhansia euroja eli yli vuoden tulot omaa rahaa.

Terapeutti oli Helsingissä keskustassa mikonkadulla psykiatrinen palvelukeskus Kelan hyväksymä ja monien suosittelema terapeutti.
Hänen taksansa oli kohtuullinen n.56€/45min käyn 2krt. viikossa.
Ensimmäiset 1-2v meni kohtuullisesti ja oloni koheni kun pääsin käsittelemään ongelmiani.
Mutta tämän jälkeen terapia alkoi junnata paikallaan jauhettiin samoja asioita ja olin aika vasynyt koska olin samaan aikaan raskaassa ammatillisessa kuntoutuksessa.
Ammatillisen kuntoutuksen jälkeen en jaksanut mennä kouluun (hain kyllä mutta suosittuihin kouluhin johon en edes päässyt)
Kostona lääkäri katkaisi kuntoutustuet  vaikka menin toiselle ammatillisen kuntoutuksen kurssille ja jatkoin terapiaa.
Loppuvuosi 2007 Äitini melanooma uusiutuu ja on levinnyt joka puolelle.
Lääkärini kuulee tämän muuttaa mielipiteen ja jatkaa kuntoutustukeani.

2008 terpeutin taksa on noussut 65€/45min ja kela korvaa enää osan toisesta viikon tunnista.
Yritän kysyä terapeutilta eikö 1 tunti viikossa riitä koska suurin osa rahoistani menee tähän mutta hänen mielestään 1 tunti viikossa ei ole terapiaa ollenkaan 3 olisi parempi.
Terapiassa puhutaan pää-asiassa ätini sairaudesta mutta hän on alkanut peruutella tunteja usein ja välillä hän ei edes peruuta vaan huomaan 1h matkan jälkeen vastaanoton oven olevan lukossa ja matkat veivät minulta 2h aikaa 10€ ilman kunnon selitystä.
Selityksiä oli koira kuoli ja lukuisat flunssat.
Kerran hän soitti ja kuulosti kuin hän olisi humalassa puhe sammalsi kun hän perui ajan.

2009 suurin osa tunneista peruttiin tai jätettiin pitämättä perumatta.
Silloin kun tunteja oli hän nukahti monesti ja minun piti herätellä häntä monta kertaa saman tunnin aikana ja maksaa hänelle 65€/45min nukkumisesta
Terapeutti ei ollut saanut kaupungin tukia vielä joten hän pyysi minun maksamaan ne n.860€  hänelle. Maksoin ja hän sai kaupungilta omansa mutta ei palauttanut rahojani.
Lopulta terapeutti tajusi jäädä lomalle mutta loma kulutti kaupungin myöntämiä terapia tunteja vaikka en niitä saanutkaan.
Äitini on saattohoidossa.

Terapeutti palaa mutta ei edelleenkään maksa velkojaan valittelee rahapulaa jota minun on vaikea uskoa koska tiedän taksan ja näen pöydällä uuden Mersun avaimet.
2010 Terapeutti antaa minulle 275€ laskun käteen ihmettelen asiaa koska kaupunki maksaa tunnit suoraan terapeutille kokonaan ja terapeutti on minulle velkaa n.860€ ennestään.
Terapeutti ilmoittaa että hän nosti taksaa 80€/45min 6kk sitten.
Häh ihmettelen että mitä et minulle sitten kertonut? Aluksi hän väittää että kertoi mutta lopulta myöntää unohtaneensa mainita.
Soitan kaupungille ja kysyn voinko vaihtaa terapeuttia kun nykyinen yrittää huijata raha-asioissa en saa vaihtaa, kaskevät selvittää asiat terapeutin kanssa. Sanovat kuitenkin että omavastuu osuutta ei ole ja terapeutti ei saa toimia noin.
Seuraavalla tunnillä saan väitellä terapeutin kanssa mutta lopulta hän myöntää että on väärässä ja suostuu maksamaan rahat jotka hän oli minulle lähes vuoden velkaa n.860€ ja mitätöi keksimänsä laskun.

2010 kevät Terapia tuet loppuu.
Äitini on edelleen saattohoidossa ja kuolee syksyllä.
Terapeutti suostuu pitämään muutaman tunnin alennetulla hinnalla saadakseen minut unohtamaan aikaisemmat sotkunsa ja kertoo myös miehensä kuolemasta.

Terapeutti kuulee että sain pienen perinnön Äidiltä ja sanoo että seuraava tunti on sitten 80€ tunti jos haluat käydä. En mene enää terapeutille.



5 kommenttia:

  1. Tämä on yksityisten ammatinharjoittajien ongelma, saattavat päästä hulluttelemaan riittävän valvonnan puuttuessa. Ehdottomasti tee Valviraan valitus asiasta.

    VastaaPoista
  2. Miten valviraan voi valittaa kun pitää olla kuollut tai vaikeasti vammautunut että ottaa. Lasketaanko tämä sitten vammautumiseksi?

    VastaaPoista
  3. Valvira valvoo, että terv.huollonammattilaiset antavat asianmukaista hoitoa ja esim. terapeutin omat mt-ongelmat ovat sille vakava este. Valvira on ottanut lupia pois myös esim. lääkäreiltä jotka määräilevät lääkkeitä väärinkäyttäjille miten sattuu ja joku on ilmoittanut epäilyksensä asiasta.
    Sinun kannattaisi koota yksityiskohtainen kirje asiasta, sellainen missä on tarkoilla ajankohdilla kerrottu mitä tapahtui ja milloin, liitteeksi kuitit rahaepäselvyyksistä. Tärkeää myös mainita hänen miehensä kuolleen ym. mitä sinun ei pitäisi lainkaan tietää, jotta hänen epäpätevyytensä tulee ilmi.
    Puhuitko näiden tapahtumien aikana asiasta ollenkaan hoitavan lääkärisi kanssa? Hänenkin olisi pitänyt puuttua asiaan ja auttaa valituksen tekemisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitajan kanssa puhuin mutta hoitavaa lääkäriä en ole koskaan päässyt näkemään kuin kerran vuodessa niin ei sille paljoon jutella.
      En tajunnut tuohon aikaan että voin valittaa muulle kuin maksajalle (valtava) ja heitä ei kiinnostanut.
      Äiti oli myös todella huonossa kunnossa tuohon aikaan.

      Laitoin Aviin valituksen lääkäristä ja osasto hoidosta ja siihen myös terapeutista tarinan koska lääkärihän sanoi että kaikki hoitojen epäonnistuminen johtuu minusta.

      Täytyy kattoa jos tekee terapeutista vielä varsinaisen valituksen valviraan vaikka rahat ja terveys on jo mennyt eikä niitä takaisin saa.

      Poista
  4. Mun käsittääkseni se olisi alueesi aluehallintovirasto, joka ottaisi valituksia "pienemmistä" epäkohdista.



    VastaaPoista