lauantai 6. joulukuuta 2014

Huono potilas

Nyt tämä lääkäri suostui kirjoittamaan kuntotustuen 4kk:si mutta epäilen että paperilla ei saa edes sitä.
Kuntotustuki lausunnossa lääkäri moittii potilaan halukkuuta hoitoon ja listaa kuntotuksia josta olen kieltäytynyt tosin osaa näistä kuntoutuksista ei minulle ole koskaan tarjottukkaan (hoitaja tarkisti koneelta) mutta olen lääkärin mukaan niistä kuitenkin kieltäytynyt.

Hän mainitsee mm. että kieltäydyin lääkkeestä luettuani siitä netistä unohtui vain mainita että luin ihan virallisen lääkeinfon. Sähköhoidosta kieltäyduin kuulemma hankalan matkan takia vaikka nimenomaan sanoin että en halua sen tuomia muistiongelmia (tämä lääkäri ei edes näistä ongelmista mitään maininnut). Potilaan mukaan terapia epäonnistui terapeutin ongelmien takia luki lausunnossa vaikka näytin hänelle nimenomaan kirjallisen myönnön terapeutilta.

Hän väänti lausunnossa kaikki potilaan syyksi ja oli keksinyt uuden diaknoosinkin "persoonallisuushäiriö" vaikka minut on kyllä tutkittu eikä tätä ole todettu mutta hän sen nyt näköjään pystyi diaknosoimaan tutkimatta.

En kyllä jaksa enää näitten kanssa.

torstai 27. marraskuuta 2014

Apua ei saa!

Aina mediassa hehkutetaan että apua saa jos masennusta ja ahdistusta eikä pärjää yksin.

Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen että tämä ei pidä paikkaansa.

Minulla on ollut valtava Ahdistus jo 4 viikkoa olen käynyt päivystyksessä  jossa oli 4h jono kun pääsin hoitajan puheille hän antoi lääkärin ajan seuraavalle päivälle ja sanoi että apua saa.
Mutta lääkäri ei tehnyt oikein mitään kuunteli vaan ja sanoi että pitää mennä selvittämään sen lääkärin kanssa joka ahdistuksen on aiheuttanut.
Pääsinkin tämän lääkärin luokse monen valituksen  ja viikon jälkeen mutta hänellä ja osastolla on edelleen se kanta että itse on pärjättävä he eivät voi auttaa muuten kuin lääkkeitä määräämällä ja patistamalla etsimään yksityistä terapeuttia kun sanoin että en halua enää uutta pitkäaikaista masennuslääkettä en saanut mitään.

Olen sanonut useille hoitajille ja lääkäreille että en kestä enää tätä ahdistusta ja jos en saa apua minun on pakko tappaa itseni mutta se ei ole enää tänä päivänä mikään syy saada hoitoa jos haluaa tappaa itsensä.

Onko kenelläkään masennuksesta ahdistuksesta karsivällä tiedossa hyvää hoitopaikkaa pk-seudulla?

Peijaksessa länsi-vantaalla potilaat ainakin jätetään täysin heitteille eikä heitä tueta. Päinvastoin uhkaillaa kiristetään ja katkotaan tukia.

torstai 13. marraskuuta 2014

Ahdistus

Tämä lääkärin asettama kiristys tilanne on saanut minut todella huonoon kuntoon. Itseasiassa näin huonossa kunnossa en ole ollut yli 10 vuoteen.

Saan ahdistuksesta fyysisiä oireitä päänsärkyä, hengenahdistusta, pahoinvointia ja oksentelua.
Soitin hoitajalleni ahdistuksesta mutta hän vain sanoi että lääkäri voi määrätä lisää lääkkeitä jos lääkärin käytös ahdistaa. Ei antanut tapaamisaikaa vaan käski mennä terveyskeskuspäivystykseen jos ei kestä.

Hän oli jo luopunut omista mielipiteistään ja asettunut lääkärin taakse "tämä on lääkärin tapa aktivoida minua"

Pelkään vaan että tämä "aktivointi" ei pääty hyvin. En kestä tätä montaa päivää jos apua ei saa mstään.

Että voi ollakkin ihminen heikko ei taida olla eläjäksi minusta.



Ilmainen terveydenhuolto

"Ilmainen terveydenhuolto" tätä kuulee puhuttavan jatkuvasti suomesta mutta minulla on 30v ikään mennessä mennyt tähän ilmaiseen tereydenhuoltoon monen vuoden tulot kymmeniä tuhansia euroja.

Nyt viimeisimmän lääkärin tempaus tulisi laskujeni mukaan maksamaan minulle kaikkien sosiaalitukienkin jälkeen 14 000 - 20 000€ omaa rahaa 3v aikana. Koska asumistilanteessani minimi käteenjäävä osuus on 350€/kk ja kaikki ylimenevä pitäsi maksaa tulevalle terapeutille.

Ei kovin hyvät lähtökohdat kuntotukselle elää 350€/kk kuukausituloilla seuraavat 3v.

Yksi nuori eläkeläinen maksaa 1.5 000 000€ valtiolle mutta tähän ja itsemurhaan nykyinen lääkärini yrittää minut patistaa säästääkseen  14 000 - 20 000€ kunnan rahoja.




perjantai 7. marraskuuta 2014

Valkotakkinen Jumala

Olen ottanut selvää lääkäristä joka 5 minuutin diaknoosilla sanoi että se johtuu minusta että kaikki aikaisemmat hoidot eivät ole auttaneet en yritä tarpeeksi ja sen takia en myös ole saanut enää hoitoa.
Lue lisää http://syrjaytetty.blogspot.fi/2014/11/laakarissa-kaynti.html

Tämmöinen lääkäri joka syyttää masentunutta ahdistunutta potilasta hoitojen epäonnistumisesta.
Millainen hän on:

-Työpaikka Peijaksen Läntinen Mielihäiriöpoliklinikka
-Hän on pelkkä lääkäri hänelle ei ole psykiatrista koulutusta.
-Hän on uskovainen hän on ollut ehdolla kirkko valtuustoon.
-Häntä perheineen on mm. haastateltu Helsingin sanomiin jossa hän toivoo lisää rahaa terveydenhuoltoon vaikka kohtelee potilaitaan edellä mainitulla tavalla.

HS:
Pähkinärinteen syysmarkkinoilla Vantaalla oli lauantaina tiivis kuntavaalitunnelma. Axxxxx perheen isä Ixxx ja äiti Jxxx kaipaavat rahaa terveyspalveluihin ja lasten päivähoitoon. Tytär Rxxx, 3, arvostaa eniten sinistä vaalipalloa. Taustalla palloja jakoi ehdokas Jaakko Niinistö (ps).


Julkaisen lääkärin nimen ehkä myöhemmin

Totuus on kuitenkin että lääkäri saa suomessa tehdä mitä huvittaa potilaalla ei käytännössä ole mitään oikeuksia. Voit valittaa potilasasiamiehelle mutta heitä asia tuskin kiinnostaa ja vaikka kiinnostaisi ainoa mitä he voivat tehdä on kirjallinen muistutus jolla ei ole mitään seurauksia.

Valviraan voi valittaa vasta kun potilas on kuollut ja neuvoinkin isääni valittamaan hänestä kun olen kuollut mutta minuahan se ei enää auta.

Olen yrittänyt saada apua pahaan ahdistukseen joka minulla on tapauksen johdosta ja lähetin viestin Hoitajalleni joka oli myös kuulemassa lääkärin puheet mutta hän ei ole vastannut kahteen päivään.
Soitin terveys neuvontaan ja kysyin onko mitään paikkaa mistä saisin apua he käskivät vain ottaa yhteyttä hoitajaan joka ei vastaa ja lääkäri saa heidän mielestään toimia miten haluaa potilaalla ei ole mahdollisuutta vaihtaa lääkäriä tai valittaa.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kokemuksia Terapiasta

Syy miksi minun on vaikeaa panostaa suuria summia lainarahaa terapiaan on minun aikaisemmissa terapia kokemuksissa.

2005 - 2010 kävin terapiassa ja käytin siihen tuhansia euroja eli yli vuoden tulot omaa rahaa.

Terapeutti oli Helsingissä keskustassa mikonkadulla psykiatrinen palvelukeskus Kelan hyväksymä ja monien suosittelema terapeutti.
Hänen taksansa oli kohtuullinen n.56€/45min käyn 2krt. viikossa.
Ensimmäiset 1-2v meni kohtuullisesti ja oloni koheni kun pääsin käsittelemään ongelmiani.
Mutta tämän jälkeen terapia alkoi junnata paikallaan jauhettiin samoja asioita ja olin aika vasynyt koska olin samaan aikaan raskaassa ammatillisessa kuntoutuksessa.
Ammatillisen kuntoutuksen jälkeen en jaksanut mennä kouluun (hain kyllä mutta suosittuihin kouluhin johon en edes päässyt)
Kostona lääkäri katkaisi kuntoutustuet  vaikka menin toiselle ammatillisen kuntoutuksen kurssille ja jatkoin terapiaa.
Loppuvuosi 2007 Äitini melanooma uusiutuu ja on levinnyt joka puolelle.
Lääkärini kuulee tämän muuttaa mielipiteen ja jatkaa kuntoutustukeani.

2008 terpeutin taksa on noussut 65€/45min ja kela korvaa enää osan toisesta viikon tunnista.
Yritän kysyä terapeutilta eikö 1 tunti viikossa riitä koska suurin osa rahoistani menee tähän mutta hänen mielestään 1 tunti viikossa ei ole terapiaa ollenkaan 3 olisi parempi.
Terapiassa puhutaan pää-asiassa ätini sairaudesta mutta hän on alkanut peruutella tunteja usein ja välillä hän ei edes peruuta vaan huomaan 1h matkan jälkeen vastaanoton oven olevan lukossa ja matkat veivät minulta 2h aikaa 10€ ilman kunnon selitystä.
Selityksiä oli koira kuoli ja lukuisat flunssat.
Kerran hän soitti ja kuulosti kuin hän olisi humalassa puhe sammalsi kun hän perui ajan.

2009 suurin osa tunneista peruttiin tai jätettiin pitämättä perumatta.
Silloin kun tunteja oli hän nukahti monesti ja minun piti herätellä häntä monta kertaa saman tunnin aikana ja maksaa hänelle 65€/45min nukkumisesta
Terapeutti ei ollut saanut kaupungin tukia vielä joten hän pyysi minun maksamaan ne n.860€  hänelle. Maksoin ja hän sai kaupungilta omansa mutta ei palauttanut rahojani.
Lopulta terapeutti tajusi jäädä lomalle mutta loma kulutti kaupungin myöntämiä terapia tunteja vaikka en niitä saanutkaan.
Äitini on saattohoidossa.

Terapeutti palaa mutta ei edelleenkään maksa velkojaan valittelee rahapulaa jota minun on vaikea uskoa koska tiedän taksan ja näen pöydällä uuden Mersun avaimet.
2010 Terapeutti antaa minulle 275€ laskun käteen ihmettelen asiaa koska kaupunki maksaa tunnit suoraan terapeutille kokonaan ja terapeutti on minulle velkaa n.860€ ennestään.
Terapeutti ilmoittaa että hän nosti taksaa 80€/45min 6kk sitten.
Häh ihmettelen että mitä et minulle sitten kertonut? Aluksi hän väittää että kertoi mutta lopulta myöntää unohtaneensa mainita.
Soitan kaupungille ja kysyn voinko vaihtaa terapeuttia kun nykyinen yrittää huijata raha-asioissa en saa vaihtaa, kaskevät selvittää asiat terapeutin kanssa. Sanovat kuitenkin että omavastuu osuutta ei ole ja terapeutti ei saa toimia noin.
Seuraavalla tunnillä saan väitellä terapeutin kanssa mutta lopulta hän myöntää että on väärässä ja suostuu maksamaan rahat jotka hän oli minulle lähes vuoden velkaa n.860€ ja mitätöi keksimänsä laskun.

2010 kevät Terapia tuet loppuu.
Äitini on edelleen saattohoidossa ja kuolee syksyllä.
Terapeutti suostuu pitämään muutaman tunnin alennetulla hinnalla saadakseen minut unohtamaan aikaisemmat sotkunsa ja kertoo myös miehensä kuolemasta.

Terapeutti kuulee että sain pienen perinnön Äidiltä ja sanoo että seuraava tunti on sitten 80€ tunti jos haluat käydä. En mene enää terapeutille.



Lääkärissä käynti

Menin lääkäriin koska kuntotustukeni on loppumassa. Vantaan Läntinen Mieliala poliklinikan Lääkäri oli taas uusi nuori lääkäri jolla oli uudet mielipiteet.

Käytännön viesti oli se että tämä masennus on minun vikani en ole saanut hoitoa tai apua aikaisemmista hoidoista koska en yritä tarpeeksi. Tämä on masentuneen kyllä kiva kuulla että oma vika.

Hän ei myöskään allekirjoittanut mitään papereita eli tukeni tulee katkeamaan Joulukuun lopussa.

Lääkäri oli myös vihainen kun olen lopettanut lääkkeet jotka eivät auttaneet muuten kuin turruttamalla ja lihottamalla niin että minulla on jo esidiabetes. Minun olisi pitänyt keskustella lääkärin kanssa vaikka näen hänet kuka sattuu olemaankin vain kerran vuodessa eikä soittopyyntöihin vastata. Hoitajalle olin ilmoittanut useasti.

Lääkärin käynnillä oli muutenkin hyvin painostava tilanne 3 yhtä vastaa Lääkäri, sossu ja hoitaja kaikki painostivat urakalla masentunutta ahdistunutta ihmistä jonka omainen sai vielä juuri aivohalvauksen.

Kotimatkalla mietin miten voisin tappaa itseni.

Hän antoi kaksi vaihtoehtoa:

1. Hän kirjoittaa eläkepaperit joiden läpimenemistä epäili ja kaikki hoidot lopetetaan ja minulla ei ole enää hoitopaikkaan mitään asiaa tuli eläke tai ei.

2. Hommaan jostain terapeutin joulukuun puoleenväliin mennessä ja rahat palkkioihin.niin hän kirjoittaa paperin mutta tuet katkeaa joka tapauksessa koska kelan päätös voi kestää 3-4kk. Hän yritti myös voimakkaasti painostaa Sähköhoitoon ja lääkkeisiin vaikka aikasemmin minulla on sanottu olevan lääkeresistenssi eikä niistä ole apua mutta niitä pitäisi silti syödä.

Sanoin lääkärille että "lopetetaan koko paska sitten voin tappaa itseni" hän ei kommentoinut hän ei muutenkaan vaikuttanut lääkäriltä joka piittaisi potilaista pätkääkään. Tärkeämpää on että ne ketkä on mahdollista kuntouttaa työkykyisiksi kuntoutetaan ja loputa tajuaa tappaa itsensä pois kuluttamasta yhteiskunnan varoja.

Heillä nimittain on tarjolla myös ilmaista 6kk terapiaa mutta koska hän ei usko että se riittää saamaan minut työkuntoon en saa sitä ollenkaan. Sillä terveydellänihän ei ole mitään väliä jos en töihin pysty kuolkoon pois.

Tämän sain kokea jo 26 vuotiaana kun olkapäästäni repesi kierukka. Kirurgi kysyi mitä työtä teet tarvitsetko kättä? Ei leikattu sitä kättä.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Miten sairas pitää olla saadakseen hoitoa?

En ole blogia paljoa päivitellyt koska olen niin huonossa kunnossa että ei jaksa edes tietokonetta naputella.

Miten sairas pitää olla saadakseen hoitoa?

Olen työ/opsikelu kyvytön eikä voimat riitä normaaliin kotielämään tai harrastuksiin. Aika ja kaikki voimat menee siihen että pääsen sängystä ylös peseydyn ja syön jotain (varsinaista ruuanlaittoa en jaksa edes joka viikko). Kauppaan raahaudun kahdesti viikossa.
Itsemurha-ajatukset ovat päivittäisiä.

Olen kuitenkin liian terve saadakseni aktiivista hoitoa.

Periaatteessa olen erikoissairaanhoidon piirissä mutta käytännössä hoito on ollut viimeisen vajaan viiden vuoden ajan täysin olematonta. Käytännössä se tarkoittaa tätä:

Lääkäriä näen 1-2 krt. vuodessa aina eri lääkäri ja suomenkielen taitokin on lääkärilllä välillä ollut hakusessa.

Hoitajaa näen 4-8 krt. vuodessa ja sekin on vaihtunut n.6-7 krt. tänä aikana ja eräs heistä sanoi että ei tartte tulla jos valittaa hoidosta.


Hoitopaikoissa on kaikenlaisia ryhmiä joissa aikaisemmin sain käydä mutta viimeiset 5 vuotta en ole niihin päässyt koska en ole tarpeeksi sairas. Sen ansiosta kuntoni onkin nyt paljon huonompi mutta ei edelleenkään tarpeeksi huono hoitoon. Psykoosi pitäisi kuulemma olla niin saisin mm:

-Lääkekorvauksen.
-Pääsyn ryhmiin.
-Kaiken laisia pienempiä etuja.

Minulle:

Hoidoksi on suositeltu Terapiaa mutta vaikka suomen "ilmaista" terveydenhuoltoa aina mainostetaan se ei ole ilmaista.

Hinnat pk seudulla on n. 70€ - 120€ / 45min

Kela ei korvaa yli 25 vuotiailta enää kuin 37€

Eli jos löydän halvimman terapeutin jotka ovat kiven alla jää maksettavaa 33€ / 45min + matka kulut.

Normaali terapia on 2 krt. viikossa joten 330€/kk + matkat esim. seutulippu 150,40€ = 480,40€.

Sairastuin jo peruskoulussa joten tuet joita saan ovat kaikkein pienimpiä eikä ne ole juurikaan kyseistä summaa isommat joten mitään mahdollisuuksia tuohon ei ole.

Minulle on vihjattu että jotkut käyvät Terapiassa myös lainarahalla mutta näillä tuloilla ei muuta saa kuin pikavippejä.

Eikä kokemukseni Terapiasta ole parhaat mahdolliset olen maksanut eräälle Terapeutille tuhansia euroja omaa rahaa ja usein hän nukahti terapian aikana. Ei peruuttanut aikoja vaikka ei ollut paikalla. Oli minulle velkaa lähes tuhat euroa melkein vuoden ja yritti jättää sen kokonaan maksamatta sanomalla että nosti hintaa puoli vuotta sitten mutta unohti mainita jne. jne.
Harvasta työstä maksetaan tuollaisia summia ja voit vielä nukkua töissä.

Tämäkin terapeutti oli Kelan hyväksymä enkä saanut vaihtaa sitä vaikka yritin koska tuki päätös oli jo tehty.


Olen 30v joten pahimmassa tapauksessa elän yhteiskunnan tuilla seuraavat 40 vuotta.

Onko se halvempaa kun hoitaa sairaus ja saada veronmaksaja?

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Laman lapsi

Olen ns. Laman lapsi, koulusta muistan että opettajia oli usein lomautettuna ja ne oli korvattu moniste laatikoilla opettajan pöydällä josta piti hakea aina uusia tehtäviä ja jonkun toisen luokan opettaja kävi joskus katsomassa että kaikki on vielä hengissä.

Luokkani opettaja vaihtui ala-asteellakin joka vuosi kahden ensimmäisen luokan jälkeen.
Koulu teki mokia joita ei edes pahoiteltu mm. minut oli laitettu Äidinkielen tukiopetukseen  Englannin tunnin ajaksi ja viikon toisella Englannin tunnilla opettaja haukkui tekemättömiä tehtäviä ja puhettani siansaksaksi. Tätä jatkui yli puoli vuotta ennen kuin se huomattiin.

Ylä-asteella tarkkailuluokat jossa yleensä kaikkein pahimmat häirikot olivat "Sulautettiin" normaali luokkiin ja sattumalta lähes kaikki minun luokalleni.

Ylä-asteella koulunkäynnistä ei tullut oikein mitään, sain katsella vierestä kun oppilaat hyppivät pöydillä huusivat opettajalle katselivat TV:tä tunnilla vaikka opettaja yritti estää jne.
Luokastamme kertoo jotain se että sijaisopettaja laittoi kuulosuojaimet päähänsä ja luki lehteä koko tunnin.
Eivät he edes yrittäneet enää hallita tiannetta.

En jaksanut enää käydä koulua masennukseni oli jo alkanut vaikka sitä ei diagnosoitu vielä 6 vuoteen.

Kuulin koulun tapahtumista vielä luokkakavereilta että  mm. musiikin opettaja oli saatu itkemään laittamalla vahvistin täysillä hänen viereensä ja eräs pienikokoinen oppilas oli joutunut tekemään kaksi rikosilmoitusta pahoinpitelystä jotka toinen oppilas teki.

Tälläinen oli peruskouluni lama suomessa.

Viimeiset kaksi vuotta tentin kotoa käsin.

Normi päivä

Kello soi klo.12 - 13 olen nukkunut 8-9h välillä heräillen ja unen saanti on kestänyt tunteja.
Lyön kellosta torkku toimintoa klo.13:30 - 14:30 asti. Olen edelleen äärimmäisen väsynyt laitan valoja ja telkkarin päälle (auringon valoa ikkunasta ei tule). Yrität virkistyä ja nousta sängystä ylös, se on todella vaivalloista. Istun sängynlaidalla ja laitan vaatteita päälle kappalle kerrallaan välillä leväten.

Väsymykseni ei ole fyysistä vaan henkistä.

Pari kertaa viikossa käyn kaupassa ja Äidin haudalla.

Klo.15:30 - 17:00 syön päivän ainoan lämpimän ruuan. En yleensä valmista tätä ruokaa itse jos valmistan syöminen siirtyy klo.18:00 jälkeen tai korvautuu jogurtilla.
Ruuan jälkeen lepäilen, katson ehkä telkkaria jos tulee jotain kiinnostavaa. Nykyään sitä tulee enää harvoin juuri mikään ei kiinnosta enää.
Klo.19:00-
Odotan yötä katson telkkaria avaan tietokoneen yritän saada jotain aikaiseksi (kirjoittamista, valokuvien/videoiden editointia, nettisivuja,) Lähes aina nämä jää tekemättä.
Syön välipaloja käyn suihkussa.
Odotan että voisin saada unen ja edes pienen tauon tähän "elämään".
Lopulta hieman ennen aamua se tulee uni.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Diagnoosi

Tällä hetkellä ja lähes koko ajan viimeisen kymmenen vuoden aikana diagnoosini on ollut keskivaikea masennus ja pakkoajatuksia. Ero vaikeaan masennukseen käsittääkseni on se että vaikeasti masentunut ei nouse sängystä ollenkaan. Minä sentään nousen joka päivä vaikka se onkin pääasiassa vessaan, jääkaapille ja suihkuun."Hoitona" viimeiset kaksi vuotta on ollut lääke ja vaihtuvan sairaanhoitajan näkeminen kerran kuussa tai harvemmin. Lääkärin olen nähnyt kerran vuoteen ja sekin vaihtuu joka kerta.

Tämä viimeisin alamäkikin johtuu lääkäri vaihdoksista. Eräs lääkäri kirjoitti sen verran kehnot paperit kelaan että olin 7kk ilman mitään tuloja.

Lähes kahden vuoden valitusrumban jälkeen sain tuet kun valitin Sosiaaliturvan Muutoksenhakulautakuntaan.
Tosin sittenkin kela yritti ensin maksaa tuet paljon pienempinä mutta valitin siitäkin.

Tämä tuista taistelu ja olemattomalla hoidolla olo on vienyt fyysisen ja henkisen kuntoni taas pohjamutiin.

Yritin vaihtaa silloisen hoitajani ja lääkärin koska lääkäri kirjoitti paperit ja hoitaja sanoi että ei tarvitse tulla enää ollenkaan jos valittaa vain. Mutta potilasasiamies tutki asian kysymällä lääkäriltä Onko kohdeltu huonosti? hän vastasi ei ja se oli loppuunkäsitelty. Lääkäri tosin vaihtui muutamassa kuukaudessa niin kuin aina "hoitopaikassani".