lauantai 6. joulukuuta 2014

Huono potilas

Nyt tämä lääkäri suostui kirjoittamaan kuntotustuen 4kk:si mutta epäilen että paperilla ei saa edes sitä.
Kuntotustuki lausunnossa lääkäri moittii potilaan halukkuuta hoitoon ja listaa kuntotuksia josta olen kieltäytynyt tosin osaa näistä kuntoutuksista ei minulle ole koskaan tarjottukkaan (hoitaja tarkisti koneelta) mutta olen lääkärin mukaan niistä kuitenkin kieltäytynyt.

Hän mainitsee mm. että kieltäydyin lääkkeestä luettuani siitä netistä unohtui vain mainita että luin ihan virallisen lääkeinfon. Sähköhoidosta kieltäyduin kuulemma hankalan matkan takia vaikka nimenomaan sanoin että en halua sen tuomia muistiongelmia (tämä lääkäri ei edes näistä ongelmista mitään maininnut). Potilaan mukaan terapia epäonnistui terapeutin ongelmien takia luki lausunnossa vaikka näytin hänelle nimenomaan kirjallisen myönnön terapeutilta.

Hän väänti lausunnossa kaikki potilaan syyksi ja oli keksinyt uuden diaknoosinkin "persoonallisuushäiriö" vaikka minut on kyllä tutkittu eikä tätä ole todettu mutta hän sen nyt näköjään pystyi diaknosoimaan tutkimatta.

En kyllä jaksa enää näitten kanssa.

2 kommenttia:

  1. Siis oletko saanut jonkin "kirjallisen myönnön" terapeutilta jossa hän myöntää sössineensä sinun terapian? Sehän sinun pitäisi sitten lähettää Valviraan ja Kelaan ja saada siten uusi kelakorvaus.

    VastaaPoista
  2. Lähetin terapeutille viestin hän vastasi ja myöntää että ei hoitanut terapiaa hyvin omien ongelmiensa takia. Terapiasta on sen verran aikaa että saisin kela korvausta mutta kun ikää on tullut on kelan korvaus pienentynyt ja suurinosa tuista menisi uuteen terapiaan käteen jäisi n. 350€ / kk.

    VastaaPoista